Esittelyssä Anniina Parviainen

”Hei! Olen Anniina Parviainen ja aloitin PTCS:llä asiantuntijana joulukuussa 2021. Työhön ja työkavereihin tutustuminen on hoitunut tähän saakka turvallisesti etäyhteydellä kotoa käsin.”
Kerro vähän itsestäsi
”Olen kotoisin Etelä-Karjalasta, mutta olen asunut jo puolet elämästäni Pirkanmaalla. Pirkanmaalle muutin opiskelujen perässä. Olen valmistunut diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta. Vapaa-aikani kuluu pääasiassa perheen kanssa touhuten. Touhua kyllä riittää kolmilapsisen perheen arjen, juhlan ja harrastusten pyörittämisen parissa. Vapaa-ajalla minut voi löytää tuulettumasta lenkkipoluilta tai hiihtoladuilta.”
Mitä olet tehnyt ennen meille siirtymistäsi?
”DI-tutkinnon jälkeen olen ehtinyt toimia tutkijana elektroniikan parissa, olla perhevapailla ja kouluttautua hieman lisää. Julkisten hankintojen parissa olen työskennellyt nyt reilut neljä vuotta. PTCS:lle siirryin Tampereen yliopiston hankintapalveluista. Yliopistolla toimin hankinta-asiantuntijana pääasiassa tiedekuntien tutkimuslaitteiden hankinnoissa, mutta myös palvelu- ja järjestelmähankinnoissa. ”
Mitkä tulevat olemaan keskeiset tehtäväsi meillä?
”PTCS:llä työskentelen asiakkaidemme julkisiin hankintoihin liittyvien toimeksiantojen parissa. Mahdollisesti tulen myös kouluttamaan PTCS:n kursseilla jossain kohtaa tulevaisuudessa.”
Tags: Anniina Parviainenasiantuntija