Hankintalaki ei estä yksilön huomioimista vammaispalvelujen järjestämisessä

Vammaispalveluiden kilpailuttaminen on puhuttanut paljon viime aikoina. Erityisesti Helsingin kaupungin suunnitelmat kilpailuttaa vammaisten tukipalvelut ovat saaneet paljon julkisuutta. Julkinen keskustelu on konkretisoitunut kansalaisaloitteeseen vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettamisesta. Aloite perustuu siihen, että vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen mukaan vammaisella ihmisellä on mm. oikeus valita asuinpaikkansa eikä häntä saa velvoittaa käyttämään tiettyä asumisjärjestelyä. Tämä ei ole aina toteutunut kaikissa kuntien kilpailutuksissa.

Kansalaisaloitetta on toisin sanoen perusteltu sillä, että palveluiden uudelleenkilpailutukset aiheuttavat vahinkoa palvelun vastaanottajille. Vahingolla tarkoitetaan esimerkiksi ihmisen oman, tutuksi tulleen asuinpaikan tai tutun henkilökunnan vaihtumista kilpailutuksen lopputuloksena. Palvelun kilpailuttamisen ei tarvitse johtaa siihen, että ihmisen koti tai tuttu henkilöstö vaihtuu.

Hankintalaki ei siis velvoita uudelleenkilpailuttamaan palvelua asumispalveluihin jo sijoitettujen henkilöiden osalta (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, 1397/2016, 108 §). Yhdeksi hyväksi käytännöksi palveluiden järjestämisessä onkin muodostunut kilpailuttaa asumispalvelut ainoastaan niiden piiriin tulevien uusien asiakkaiden osalta. Tämän rajauksen lisäksi tarjouspyyntöasiakirjoissa voidaan ilmoittaa, että kun sopimuskausi päättyy, sopimuskaudella jo sijoitetut asukkaat voivat halutessaan jäädä asumaan kotipaikkoihinsa. Eli asiakaskohtaiset sopimukset voivat ja saavat jatkua hankintayksikön tekemää sopimusta pidempään, tarvittaessa toistaiseksi.

Vammaispalvelujen järjestämiseen ostopalveluina liittyy monia muitakin hyviä käytäntöjä, joissa monet kunnat ja kaupungit ovat todellisia konkareita. Vammaispalvelujen hankintaa ei siis ole tuomittu epäonnistumaan. Hyviä käytäntöjä liittyy esimerkiksi puitejärjestelyjen ehtoihin, kuten asiakkaan valintamahdollisuuden toteuttamiseen, ja yksilökohtaisen suorahankinnan käyttämiseen.

Kansalaisaloitteen realisoituminen lakimuutokseksi ei ole mahdollista, sillä Suomen hankintalaissa oleva sosiaalipalveluiden kilpailuttamisvelvoite perustuu EU:n laajuiseen hankintadirektiiviin, jonka soveltamisalan laajuutta ei Suomen eduskunta voi säätää. Aloite tulisi siis suunnata EU-tasolle.  Aloite perustuu joka tapauksessa aitoon ja merkittävään ongelmaan: yksilöiden näkökulmasta epäonnistuneisiin kilpailutuksiin. Tämän ongelman ratkaisemiseksi käytäntöjen muokkaaminen kansallisesti on mahdollista ja suotavaa, myös ilman lakimuutosta.

Laki sallii myös palvelusetelin käytön sosiaali- ja terveyspalveluissa. Palvelusetelin käyttö saattaa olla yksi tapa, jolla voidaan lisätä kansalaisaloitteessa keskeiseksi nostettua yksilönvaikuttamismahdollisuutta omasta elämästään.

Palveluseteli voisi olla erityisen hyvä ratkaisu esimerkiksi tukitoiminnan kuten työ- ja päivätoiminnanhankintaan. Palvelusetelilain (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä, 24.7.2009/569) mukaan setelin käyttöönotto voidaan toteuttaa määrittämällä yleiset hyväksymiskriteerit, jotka täyttävät palveluntuottajat hyväksytään palveluntoimittajiksi. Tällöin hankintalain mukaista kilpailutusta ei vaadita. Näistä hyväksytyistä palveluntuottajista palvelusetelin saanut asiakas valitsee itselleen palveluntuottajan. Jos asiakkaalle aiemmin palvelua tuottanut organisaatio hakeutuu palvelusetelituottajaksi ja täyttää kriteerit, on tutun toimittajan kanssa jatkaminen tällä tavoin mahdollista.

Kansalaisaloite saavutti hiljattain vaaditun 50 000 kannatusilmoituksen rajan. Tämä tarkoittaa, että aloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Aihe onkin kirvoittanut jo poliittisia kannanottoja, joista esimerkiksi Yle on uutisoinut. Puolueiden kannanotoissa on mainittu mm. palvelusetelimalli. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan keskustelun jatkoa aloitteen ympärille.

Vammaispalvelujen hankintojen ja muun järjestämisen kentällä tarvitaan jatkuvasti tietoa ja keskustelua hyvistä käytännöistä asiakaslähtöisen hankinnan toteuttamisessa. Niitä on jo olemassa. Lisäksi uuden hankintalain puitteissa voidaan entistä helpommin luoda lisää sellaisia käytäntöjä, jotka täyttävät YK:n yleissopimuksen vaatimukset. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää!

Suvituulia Taponen
suvituulia.taponen@ptcs.fi
+358 40 7629 508

 


Arkisto: Hankintalaki ei estä yksilön huomioimista vammaispalvelujen järjestämisessä