Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi

Ilmoittaudu tästä

Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi järjestetään 9.11.2023 – ilmoittaudu mukaan hankinta-alan ykköstapahtumaan!

PTCS:n jo viidentoista vuoden ajan järjestämä tapahtuma kerää jälleen torstaina 9.11.2023 Clarion Hotel Helsinkiin julkisten hankintojen parissa toimivat asiantuntijat, vaikuttajat ja päättäjät.

Maistiaisia korkeatasoisista puheenvuoroista:

  • Oikeustapauspaneeli
  • Tekoäly ja hankinnat
  • Talous ja säästöt; mitä hyötyä kilpailuttamisesta on?
  • Työkaverin puolesta kyselen
  • Myytinmurtajat: Tiesitkö, että näinkin voi tehdä?
  • ja paljon muuta!

Tilaisuudessa kuulet puheenvuoroja hankintakentän kiinnostavimmista käänteistä. Puheenvuoroissa käsitellään esimerkiksi hallitusohjelman vaikutuksia julkisiin hankintoihin ja tuttu raati ruotii takuuvarmaan tapaansa vuoden kiinnostavimpia oikeustapauksia.

Päivää luotsaa tuttuun tapaan Keijo Leppänen.

Seminaaripäivä tarjoaa myös oivan mahdollisuuden tavata tuttuja ja verkostoitua hankintojen parissa työskentelevien kollegoiden kanssa.

Päivän päätteeksi pääset juhlistamaan tapahtumamme 15-vuotista taivalta Hankinta-Discossa. Illalla stagelle nousee myös Stig!

Päivän seminaariosuutta voit seurata myös laadukkaana live-striimauksena verkossa.

Täällä ovat kaikki hankinta-alan ammattilaiset – ilmoittaudu heti mukaan!

”Tiukkaa asiaa, opin paljon”
”Niin ajan hermolla kuin vain voi olla”
”Erinomaisesti toteutettu kokonaisuus”
”Ihan mieletön tapahtuma, ja joka vuosi tätä odottaa!”
”Erinomaiset järjestelyt myös etäosallistujalle”

Esimerkiksi näiden kommenttien innoittama rakennamme vuoden kohokohtaa tälläkin kertaa. Nyt jo 15. kertaa järjestettävässä hankintakentän ykköstapahtumassa pääset kuulemaan Suomen johtavia julkisten hankintojen asiantuntijoiden ajankohtaisia puheenvuoroja, Tapahtumasta saat varmasti uusia näkökulmia ja tuoreita ideoita päivittäiseen työhösi. Clarionissa voit myös keskustella ja verkostoitua eri puolelta Suomea saapuvien hankintojen ammattilaisten kanssa.

Paikkamäärä Clarionissa on rajoitettu. Striimauksen kautta kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

 

Esiintyjät

Liisa Lehtomäki, Lakiasiaintoimisto Olli Lehtomäki & Co Oy

varatuomari

Mikko Saavalainen, Hansel Oy

Chief Digital Officer

Anniina Tirronen, Pirkanmaan hyvinvointialue

hankintajohtaja

Riikka Helminen, Mehiläinen Terveyspalvelut Oy

asiakkuusjohtaja

Ohjelma

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi Clarionissa

9.15–9.25 Tilaisuuden avaus

toimittaja Keijo Leppänen ja toimitusjohtaja Pauliina Karinkanta, PTCS

9.25–10.30 Kilpailuttamisen hyödyt? Tuleeko sitä säästöä ja miten se tehdään?

Hankinnat ovat edustettuna vahvasti tämän kauden hallitusohjelmassa. Hankinnat on mainittu peräti 67:ssä eri kohdassa.  Hankintojen harvinaisen näyttävä rooli tarkoittaa, että odotuksia on paljon, muun muassa mittavia säästöodotuksia. Miten nämä tavoitellut säästöt tehdään käytännössä? Mikä on paras tapa johtaa palvelutuotantoa ja järjestää palvelut? Onko kilpailuttaminen ylipäätään yhteiskunnalle hyväksi? Puhujamme kertovat faktoja hankintaeuroista, pureutuvat uusiin hankintojen johtamisen malleihin sekä kaavailtujen uudistusten tarkoitusperiin.

tuleva työministeri Matias Marttinen
osakas, VTM Jussi Pyykkönen, PTCS
hankintajohtaja Timo Martelius, HUS

10.30–10.50 Kahvitauko

10.50–11.20 Vuoden hankintalakikattaus 

Miten hankintalaki on muuttumassa kuluvalla hallituskaudella? Hallitusohjelman hankintakirjaukset edellyttävät lainsäädännöllisiä toimenpiteitä sekä päivitystä hankkijoiden osaamisprofiiliin. Odotettavissa on lakiuudistuksia. Onko tulossa yksi vai useampia lakipaketteja ja missä aikataulussa niitä sopii odottaa? Valmistaudu vastaamaan äänestyksiin ja kertomaan omat mielipiteesi hankintalain uudistuksista!

kaupallinen neuvos Olli Hyvärinen, Työ- ja Elinkeinoministeriö

11.20–12.30 Lounas

12.30–13.05 Tekoälyä vai tukiälyä julkisiin hankintoihin?

Tekoäly toimii jo osana monia käyttämiäsi palveluita ja myös enenevässä määrin viranomaisten tuottamissa palveluissa.  Miten hankkijan arkea voitaisiin käytännössä tehostaa tekoälyn avulla? Mitkä ovat isoimmat tunnistetut uhat ja mahdollisuudet? Mitä tulevaisuuden hankkijan pitää vähintään tästä aiheesta tietää?

varatuomari Liisa Lehtomäki, Lakiasiaintoimisto Olli Lehtomäki & Co Oy
Chief Digital Officer Mikko Saavalainen, Hansel Oy
perustajaosakas, hallituksen puheenjohtaja, OTK Pilvi Takala, PTCS

13.05–13.45  Myytinmurtajat: Tiesitkö että näinkin voi tehdä?

Kuulemme jatkuvasti hankinnoista, joissa kaikki on mennyt pieleen. Viime vuosina korviimme on alkanut kantautua tietoa onnistumisistakin. Tästä on kiittäminen työtä, jota esim. Hankintayhdistys ja Keino ovat tehneet nostaakseen onnistumisia kohu-uutisten rinnalle. Tänään jatkamme tätä työtä ja pääsemme kuulemaan hankintajuttuja, jollaisia et ehkä tiennyt olevan. Esitämme yhteenvedon hankintakentän onnistumisista ja ylpeydenaiheista. Valokeilaan pääsee absoluuttisesti ainutlaatuinen palveluallianssi; missä siinä onnistuttiin ja mitä voimme oppia. Lisäksi kuulemme, onko ketterä kehitys liian vilkasta valtiolle vai askel kohti älykkäämpää julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä.

perustajaosakas, hallituksen puheenjohtaja, OTK Pilvi Takala, PTCS
tietohallintopäällikkö Mirke Turunen, FIMEA
hankintajohtaja Anniina Tirronen, Pirkanmaan hyvinvointialue ja asiakkuusjohtaja Riikka Helminen, Mehiläinen Terveyspalvelut Oy

13.45–14.15 Kahvitauko

14.15–14.45 Työkaverin puolesta kyselen

Työkaverin puolesta kyselen -konsepti rokkaa taas! Kerran kuussa olemme esittäneet käytännönläheisen ja kiperän pähkinän hankintakentän pohdittavaksi. Nyt ruoditaan Jessen uusia suosikkikysymyksiä, jotka toden totta saavat älynystyrät kuumiksi. Entä miten tekoäly pärjää tässä kisassa?

senior asiantuntija, HTM Jesse Hakkarainen, PTCS

14.45–15.50 Vuoden kiinnostavimmat oikeustapaukset -paneeli

Sokerina pohjalla oikeustapauspaneeli, joka on monelle meistä päivän odotetuin ohjelmanumero. Tulemme kuulemaan raskaan sarjan ammattilaisten napakkaa argumentaatiota vuoden kiinnostavimmista oikeustapauksista.

osakas, OTK Saila Eskola, PTCS
asianajaja Anna Kuusniemi-Laine, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy
partner Mika Pohjonen, Frontia Oy

15.50–16.05 Tauko, kuohuviinitarjoilu Clarionissa

16.05–16.40 Tällaisessa maailmassa

Petri Rajaniemen kanssa pääsemme päivän lopuksi pysähtymään ja katsomaan, mistä on tultu, missä ollaan nyt ja mihin voidaan ajatella, että menemme seuraavaksi.

Nykyisyysselittäjä, kirjoittaja, puhuja, organisaatiokehityksen ammattilainen Petri Rajaniemi

16.40–16.45 Yhteenveto

Keke ja Pauliina vetävät päivän annin yhteen ja kiittävät kaikkia osallistujia. Striimaus etäosallistujille päättyy tähän.

16.45–18.00 Cocktail-tilaisuus Clarionissa

18.00–21.00 Hankinta-Disco ja Stig

Lavalla: Stig!

Kyllä –  kutsuimme Stigin esiintymään Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumiin ja luotsaamaan meidät ainutkertaisen illan tunnelmiin. Stigin esiintymisen kesto on noin 45 min.

Hankinta-Disco

Hankintahuumaa tanssilattialla DJ:n soittaman tanssimusan tahtiin! Täällä paljetit, glitterit ja tanssikengät pääsevät arvoiseensa seuraan – Vamos!

21.00 Iltatilaisuus päättyy, hyvää kotimatkaa!

Tapahtumapaikka

Clarion Hotel Helsinki
Tyynenmerenkatu 2
00220  HELSINKI

Suosittelemme, että saavut paikalle julkisilla liikennevälineillä.

Raitiovaunupysäkki ”Huutokonttori” sijaitsee aivan hotellin edessä. Raitiovaunuilla 7 ja 9 pääset sujuvasti Rautatieasemalta aivan Clarionin eteen.

Maanalainen maksullinen pysäköintihalli Rokkiparkki sijaitsee noin 450 metrin kävelymatkan päässä hotellilta osoitteessa Välimerenkatu 12.  Pysäköinnin maksamiseen tarvitset EasyPark-sovelluksen.

Kaipaatko majoitusta Clarionissa?

Majoitusta varten Clarion tarjoaa varauskoodin EVENTS, jonka mainitsemalla osallistujat saavat 15% alennusta päivän hinnasta. Tarjouskoodi on käytössä kaikkiin huoneluokkiin, niin kauan kuin hotellihuoneita riittää. Varaukset: www.strawberry.fi

Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut

Ilmoittautumaan pääset tällä sivulla ”Ilmoittaudu tapahtumaan tästä” -linkistä (punainen palkki sivun ylä- ja alareunassa). Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitset laskutustiedot.

Osallistumismaksut 1.9.2023 alkaen:

  • Live-tilaisuus Clarionissa 499€ + alv – ilmoittautuminen päättyy 1.11.2023 tai kun paikat on loppuunmyyty
  • Etäosallistuminen verkossa 399€ + alv – ilmoittautuminen päättyy 8.11.2023 klo 8:00

Ilmoittautumisesi (live-tilaisuus tai etäosallistuminen) voit perua kuluitta 25.10.2023 mennessä. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme koko osallistumismaksun. Huomaathan, että voit kuitenkin vaihtaa ilmoittautumisesi toiselle henkilölle ilmoittamalla muutoksesta  kurssit@ptcs.fi. Laskut osallistumisesta lähetämme marraskuun 2023 aikana.

Huomaathan, että voit halutessasi vaihtaa live-ilmoittautumisen etäosallistumiseksi.  25.10.2023 mennessä tehdyt muutokset huomioimme osallistumismaksussa.

Yhteystiedot

Lähetä kaikki tilaisuuteemme liittyvät kysymyksesi mieluiten sähköpostitse osoitteella  kurssit@ptcs.fi

PTCS:n hankintapioneerit toivottavat sinut tervetulleeksi mukaan!

 

PTCS:n_henkilökunta

 

Ilmoittaudu tästä