Suomi 100 – hankintoja turvalliseen tulevaisuuteen

Satavuotiaan Suomen olot ovat melko vakaat, perusturvallisuutta on toistaiseksi vielä riittänyt. Tilanteet kuitenkin muuttuvat, emme elä lintukodossa.

Milloin olet tarkastanut, että kotivarasi on kunnossa?  Omassa taloudessasi huolehdit omatoimisesta varautumisesta poikkeusoloihin hankkimalla mm. kotivaraa. Julkinen sektori varautuu tahollaan kansallisen turvallisuuden ylläpitämiseen omien tehtäviensä mukaisesti.

Kotiin voit ostaa tavaroita ja palveluja keneltä haluat kun taas julkisen sektorin puolustus- ja turvallisuushankintoja säätelee Laki julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista (29.12.2011/1531).   Aloin pohtia, miten tämä laki vastaa tämän päivän haasteisiin. Lain ja sen pohjana olevan PUTU-direktiivin yhtenä tarkoituksena on ollut julkisyhteisön hankintojen avaaminen avoimelle kilpailulle. Menemättä syviin lain tulkintoihin tai referaattiin, herättelen keskustelua, antaako laki hankintayksiköille tarpeeksi keinoja suojata kansallista turvallisuuttamme kattavasti?

Huoltovarmuuden turvaaminen poikkeustilanteessa, terrorismiuhan lisääntyminen Euroopassa, kyberhyökkäykset, kansainvälisten kriisien kärjistyminen ja laajeneminen, muuttoaallot – tässä vain muutama haaste yleiselle kriisinkestokyvyllemme.  Voisivatko hankinnan ammattilaiset osaamisensa avulla pitää pivoissaan puolustus- ja turvallisuushankinnat siten, että ne lisäävät kansakunnan suorituskykyä, kriisinkestokykyä ja eritoten turvallisuutta? Vastaan itse: kyllä, nimenomaan osaamisellaan. Tosin lainsäädäntöäkin olisi tarpeen päivittää.

PUTU-lain 1 § 2 momentti määrittelee: ”Lain tavoitteena on valtion keskeisiä turvallisuusetuja vaarantamatta tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuolisia mahdollisuuksia tarjota tavaroita, palveluita ja rakennusurakointia julkisten puolustus- ja turvallisuushankintojen tarjouskilpailuissa”. PUTU-lakiin olennaisesti liittyvän SEUT 346 artiklan (SEUT = Sopimus Euroopan Unionin toiminnasta) kohdan 1 alakohdassa a) puolestaan sanotaan: ”mikään jäsenvaltio ei ole velvollinen antamaan tietoja, joiden ilmaisemisen se katsoo keskeisten turvallisuusetujensa vastaiseksi

Pohdin mielessäni, olisiko nykymaailmassa mahdollista miettiä uudelleen, tai edes lieventää lain sanamuotoa? Hallituksen esityksessä PUTU-laiksi (HE 76/2011 vp) ilmaisut ”keskeiset turvallisuusedut” ja ”suppea tulkinta” toistuvat useassa kohdassa.  Ylempänä alleviivaamani sana ”keskeisiä” korostaa näet poikkeusmahdollisuuksien suppeaakin suppeampaa tulkintaa.

Poikkeusmahdollisuudella turvallisuushankinnoissa tarkoitan lähinnä vetoamista SEUT 346 artiklan 1 kohdan alakohtaan a). Alakohdassa annettu määritelmä on sinänsä laaja. Kyseinen SEUT artikla antaa hankintayksikölle periaatteessa mahdollisuuden olla soveltamatta PUTU-lakia tai hankintalakeja kansalliseen turvallisuuden varmistamiseen perustuvan näkökantansa mukaan. Toki jokaisen erityisen sensitiivisen hankinnan kohdalla on poikkeusartiklaan vetoamisen tarvetta ja perusteita harkittava tapauskohtaisesti. Lisäksi poikkeusartiklan mahdollinen käyttö on jo hankinnan valmisteluvaiheessa perusteltava huolellisesti, sillä viime kädessä EU-tuomioistuin vastaa SEUT 346 artiklan tulkinnasta.

Kun hankinnan kohteena on esimerkiksi järjestelmä, jonka olemassaolosta ei pahat mielessään liikkuvilla saisi olla edes aavistusta, on rajanveto melko helppoa. Aina ei ole näin. Toisaalta kun vallitseva tilanne muuttuu maailmalla jatkuvasti (yleensä turvattomampaan suuntaan), toivoisin, että poikkeusartiklan käyttömahdollisuutta voitaisiin lieventää suppeasta sallivampaan suuntaan. Ehkä tällaista on jo havaittavissakin.

Järjestämässämme koulutuksessa 31.10.2017 pureudumme tarkemmin PUTU-lakiin, ilmoittaudu mukaan!

Irene Usano
asiantuntija


Tags: PUTU-lakiSEUT 346 artiklaturvallisuushankinnat

Arkisto: Suomi 100 – hankintoja turvalliseen tulevaisuuteen