Historiallisia tekoja ajankohtaisfoorumilla – integriteetin loukkaukset ensi kertaa esillä
Tämä sisältö saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu vuonna 2017
PTCServices Oy:n perinteinen ajankohtaisfoorumi kaikkine kuulijoineen sai eilen 16.11.2017 todistaa harvinaista hetkeä, kun lavalle astui Vaasan yliopiston emeritusprofessori Ari Salminen.
Salminen on tunnettu asiantuntija, joka on mm. kirjoittanut runsaasti raportteja ja selvityksiä sekä tehnyt tutkimusta etiikasta ja korruptiosta.
Tällä kertaa foorumissa oli eräänä teemana vähintäänkin arka aihe, hankintatoiminnan eettisyyden turvaaminen.
Meillä on hankintalaki, joka säätelee myös eettisiä arvoja (avoimuus, tasapuolisuus, syrjimättömyys). Hyvän hallinnon periaatteet leijuvat niin ikään hankintalain yllä, kuuluvathan niihin mm. yhtäläisten mahdollisuuksien ja todellisen kilpailun turvaaminen, edellytys korruptoitumattomista toimijoista, läpinäkyvyys informaation kautta sekä valvonnan tarve ja vaatimus.
Korruptio, integriteetin loukkaukset
Emeritusprofessori Salminen mainitsi todella sanan ”korruptio”, joskin samaan hengenvetoon hän sanoi puhuvansa mieluummin integriteetin loukkauksista. Asiasta kiinnostuneena tutkailin lähdeainestoa. Ilmikorruption vastakohta piilokorruptio varsinkin ansaitsee lähemmän tarkastelun.
Salminen kuvaa integriteettiä seuraavalla tavalla:
”Integriteetti on moniulotteinen eettinen periaate, jota on vaikea puristaa yhteen muottiin. Integriteettiä kuvaavat seuraavat hieman erisisältöiset käsitteet:
- rehellisyys
- loukkaamattomuus
- koskemattomuus
- riippumattomuus ja
- lahjomattomuus.
Integriteetillä kuvataan moraalista asennetta, joka auttaa torjumaan korruptiota, estämään kaikenpuolista epäeettistä toimintaa ja pysäyttämään vallan väärinkäyttöä.
Integriteetti koskee sekä yksilöitä että organisaatioita. Se, mitä periaatteita noudatetaan, riippuu siitä, mikä integriteetin muoto on kyseessä.”
Eilisessä esityksessään Salminen toi esiin, että varsinkin riippumattomuus ja lahjomattomuus ovat ne tekijät, jotka saattaisivat olla peikkona integriteetille julkisissa hankinnoissa. Viranomaistoiminnan, siis myös hankintayksiköiden toiminnan, on oltava uskottavaa. Kansalaisten pitää voida luottaa, että hankintayksiköt säilyttävät tasapuolisuuden, eivät tee päätöksiä riippuvuussyistä, noudattavat tiukkaa lahjapolitiikkaa ja ovat kaikessa vuorovaikutuksessa avoimia. Hankintayksiköiden on myös tunnistettava eturistiriitojen mahdollisuus ja pyrittävä estämään niiden syntymistä.
Kansa on puhunut
Kansalaiskyselyn (2017) perusteella tutkijat tunnistivat 25 hankintaepäselvyyksiä koskevaa kertomusta kaikkiaan 420:stä tarkemmin käsitellystä. Näistäkin julkisen sektorin piikkiin putoaa 20 kertomusta – ei paha. Täytyy kuitenkin muistaa, että julkisten hankintojen kenttä on suurelle osalle kansaa melko tuntematon. Vaaravyöhykkeiden top-10 listalta näkyy kuitenkin, että kansalaiset epäilevät mm. kuntien hankintoja ja kilpailutuksia sekä terveydenhoitoalan hankintoja. Mainitsen esityksestä vain yhden epäilynaiheen: ”Hankinta on kaikilta osin ’yhtä teatteria’; epäilys: päätösten perustelut keinotekoisia, läpinäkyvyys näennäistä, syntyy turhia kustannuksia.” Tähän hankintayksiköt voivat mielestäni vastata olemalla avoimia ja tiedottavia hankintaprosesseissaan.
Lue lisää tutkimuksesta linkistä: Piilokorruptio Suomessa nettipohjainen kansalaiskysely (Salminen & Viinamäki (2017). Piilokorruptio Suomessa: mitä kansalaiset kertovat? Vaasan yliopiston julkaisuja. Raportteja 3.)
Tutkimusraportti on valaiseva ja kiinnostava, kannattaa lukea.
Eettinen kehittämistyö ja korruption valvonta
Salmisen näkemyksen mukaan korruptiota voidaan ehkäistä muun muassa käsittelemällä etukäteen monimutkaisia eettisiä pulmia, olemalla ”eettisesti herkkiä”, kehittämällä korruptionvastaista lainsäädäntöä ja vahvistamalla tarkastustoimintaa. Lisäksi Salminen peräänkuuluttaa integriteetin osalta etenemistä sääntelykulttuurista eettisen koulutuksen ja kehittämisen suuntaan.
Nostan vielä yhden teeman esille: väärinkäytösten paljastaminen ja raportointi (whistleblowing) eli pilliin puhaltaminen. Kuulin ensi kerran moisesta toimintamallista eilen, eikä siitä ainakaan ensihakemalla Suomen lainsäädännössäkään löydy säännöksiä. Tarjoan jälleen linkin takaa luettavaa Vaasan yliopiston raportista Whistleblowing (Salminen & Heiskanen (2013). Whistleblowing. Pilliin puhaltaminen ja organisaatioiden kehittäminen: katsaus tutkimuskirjallisuuteen. Vaasan yliopiston julkaisuja. Selvityksiä ja raportteja 192)
Salmisen esitys oli tieteellisen lähestymistavan ohella pohdiskeleva, jopa filosofinen. Veti hetkeksi sanattomaksi. Foorumipäivän edetessä aiheesta keskusteltiin kylläkin monessa ryhmässä, ja toivon mukaan keskustelu tulee jatkumaan. Suomi on toistaiseksi kansainvälisesti ottaen hyvin vähän korruptoitunut maa, ainakin ilmikorruption osalta. Olisipa hienoa olla sitä myös piilokorruption osalta.
Kirjoittaja on ennen PTCS:llä työskennellyt asiantuntija Irene Usano.
