Datan hyödyntämisen monet mahdollisuudet julkisissa hankinnoissa

Digitaalisen tiedon hyödyntäminen ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet ovat nykyajan tieto- ja teknologiayhteiskunnassamme päivänpolttavia puheenaiheita. Terminä datan hyödyntäminen yhdistetään usein tuottavuuden edistämiseen, tehokkuuden kasvattamiseen ja ylipäätään monenlaisten hyötyvaikutusten muodostumiseen yritysmaailmassa. Mutta pystytäänkö digitaalista tietoa hyödyntämään myös julkisten hankintojen kilpailutuksissa tai vaikka hankinnan toteutumisen seurannassa? Datan hyödyntämiseen on viimein havahduttu myös julkisia hankintoja tehtäessä. Erityisesti julkisten […]

Parempia julkisia hankintoja tiedon lisäämisen avulla

Kuntaministeri Sirpa Paateron syksyllä 2019 yhteistyössä Kuntaliiton kanssa asettaman Hankinta-Suomi -ohjelman tavoitteena on lisätä julkisten hankintojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja samalla vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä. Yksi tunnistettu keino tavoitteiden saavuttamiseksi on tiedolla johtamisen lisääminen valtion ja kuntien päätöksenteossa.  Julkisia hankintoja koskevan tiedon keräämistä ja datan hyödyntämistä koskevan selvityksen tarkoituksena on vauhdittaa hankintojen kehittämistä. Yksi keinoista on tehostaa tiedon […]