Milloin voin tehdä putu-hankinnan kilpailuttamatta?

Puolustus- ja turvallisuushankintoja, tuttavallisemmin putu-hankintoja, säätelee laki julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista. Toisin kuin hankintalaki ja erityisalojen hankintalaki, putu-lakia ei päivitetty alkuvuodeksi 2017, joten se muistuttaa ennen vuotta 2017 voimassa ollutta hankintalakia. Koska putu-lain tarkoitus on mahdollistaa turvallisuuskriittisten hankintojen tekeminen, on siinä kuitenkin merkittäviä poikkeuksia verrattuna myös aikaisempiin hankintalakeihin. Yleisimmät suorahankintaperusteet, kuten tuloksettoman hankintamenettelyn, äärimmäisen kiireen ja teknisen […]

Lainsäädännön soveltaminen turvallisuusorientoituneisiin hankintoihin  

Laki julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista (1531/2011) eli putu-laki mielletään yleensä turvallisuusviranomaisten ja ylimmän valtionjohdon työkaluksi. Ja näin pitkälle onkin. Yhteiskunnan turvallisuus ei kuitenkaan rajaudu vain edellä mainittuihin organisaatioihin. Arjen jatkuminen ja kansallinen turvallisuus on kiinni paitsi yksittäisistä tekijöistä, myös kokonaisuudesta.  Turvallisuustekijöihin joudutaan kiinnittämään luonnollisesti huomioita kaikissa organisaatioissa, mutta miten se huomioidaan hankintamenettelyssä?   Alla käyn […]