Sidosyksiköt tulevat – miten käy kilpailuneutraliteetin?

Sana sidosyksikkö herättää minussa nykyisin ristiriitaisia tunteita. Eniten taitaa ahdistaa. Miksi näin? 2000-luvun alussa aloitin jatko-opinnot ja päätin tuolloin kirjoittaa lisurin in-house hankinnoista. Reilut sata sivua tekstiä syntyi silloisesta oikeuskäytännöstä ja kilpailuneutraliteettipohdinnoista. Jatko-opinnot jäivät kuitenkin kesken, kun julkiset hankinnat veivät mennessään. Kiinnostus sidosyksiköitä ja kilpailuneutraliteettia kohtaan ei kuitenkaan koskaan kadonnut. Päinvastoin. Erityisen ajankohtainen sidosyksiköitä koskeva […]

Sidosyksikköhankintojen sääntelyyn suunnitteilla suuria muutoksia

Kesäkuussa valmistunut hallitusohjelma sisältää useita kirjauksia merkittävistä muutoksista, joilla pyritään ohjaamaan julkisia hankintoja. Useampi kirjaus koskee viime aikoina paljon puhuttaneita sidosyksikköhankintoja ja niitä koskevaa sääntelyä. Konkreettisimpana muutoksena sidosyksikkösääntelyn osalta hallitus tavoittelee sidosyksikköhankintoja koskevan omistusosuusvaatimuksen kirjaamista aiempaa selkeämmin. Lisäksi hallitusohjelma sisältää kirjaukset sidosyksikköhankintojen käyttöalan kaventamisesta ja ulosmyyntirajojen yhtenäistämisestä. Vaatimus vähintään 10%:n omistusosuudesta Viime vuosina on eri […]