TE-uudistus on menestys

Olen varma yhdestä asiasta. TE-uudistus on menestys. Työllisyyspalvelut tulevat kehittymään vaikuttavampaan suuntaan. Ja hankinnoilla on siinä merkittävä rooli.

Miksi olen siitä niin varma? Kaksi syytä.

1. Kunnilla selkeä intressi kustannusvaikuttavien palveluiden toteuttamiseen ja laajentuvan tietopohjan myötä myös mahdollisuus siihen.

2. TE-uudistus tuo palvelut lähemmäksi asiakastarvetta, koska työllisyys, koulutus sekä elinkeinopalvelut ovat saman katon alla

Mitä siis konkreettisesti tulee tapahtumaan?

Kunnat tulevat rakentamaan johtamismallit kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta. Tämä tulee tarkoittamaan merkittävää muutosta suhteessa nykytilanteeseen. Tullaan näkemään myös täysin uusia palveluja, joissa yhdistyvät työllisyyden, koulutuksen sekä työvoiman tarpeen näkökulma.

Näitä palveluita tullaan hankkimaan täysin uusilla hankintamalleilla. Olin mukana 11.9 järjestetyssä ”Vaikuttavat hankinnat -webinaarissa” . Kävimme keskustelua uusista hankintamalleista, niiden avaamista mahdollisuuksista sekä laajentuvasta tietopohjasta. 

Uusia ideoita syntyi rutkasti. Kuntien talousraami on tietenkin haastava, mutta niin se on muillakin toimialoilla. Hankinnat voivat uudistua.

Kustannusvaikuttavuuden johtamisessa, talouden suunnittelussa ja tulosperusteisissa hankinnoissa autamme enemmän kuin mielellään.

Tekstin on kirjoittanut PTCServices Oy:n asiantuntija ja osakas Jussi Pyykkönen. Jussilla on jo yli 10 vuoden kokemus talous-, vaikuttavuus- ja hankintakysymysten ratkaisemisesta niin valtionhallinnossa kuin kolmannella- ja yksityisellä sektorillakin.   
 
Tutustu tarkemmin kustannusvaikuttavuuteen liittyviin palveluihimme. Kysy lisää täyttämällä yhteydenottolomake tai lähetä viesti info@ptcs.fi