Datasäädös täydentää EU:n datastrategiaa

Euroopan datastrategia hyväksyttiin helmikuussa 2020 ja sen ohjaamana EU:ssa on valmisteltu uutta dataa ja sen käyttöä koskevaa lainsäädäntöä. Yhteisille pelisäännöille on todellakin kysyntää, sillä datastrategian tavoitteena on tehdä Euroopan unionista datavetoisen yhteiskunnan edelläkävijä sekä samalla myös luoda datalle eurooppalaiset sisämarkkinat. Komissio otti ison ja tärkeän askeleen, kun se antoi helmikuussa 2022 ehdotuksensa datan oikeudenmukaista saatavuutta […]

Riittävä oma palvelutuotanto hyvinvointialueilla

Sote-uudistuksen myötä järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta on nyt siirtynyt kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä hyvinvointialueille. Hyvinvointialueet voivat entiseen tapaan tarvittaessa täydentää omaa sote-palvelutuotantoaan ostopalveluilla tai palveluseteleillä. Sote-järjestämislain mukaan hyvinvointialueen oman sote-palvelutuotannon on kuitenkin erilaisten riskien välttämiseksi oltava riittävää. Käytännössä riittävä oma palvelutuotanto tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että osa palveluista hyvinvointialueen on tuotettava itse. Epäselvyyttä ja kysymyksiä on […]

”Suo siellä, vetelä täällä” – Pitääkö tarjoajille antaa mahdollisuus tarjoustensa täsmentämiselle vaiko ei?

Hankintalain mukaan tarjoaja vastaa siitä, että tarjous täyttää kaikki tarjouspyynnössä asetetut kriteerit eikä tarjousta ole mahdollista parannella enää tarjousten jättämisen määräajan päätyttyä. Tämä pääsääntö on hyvin yksinkertainen ja armoton. Kuitenkin moni sisällöltään hyvä ja kilpailukykyinen tarjous saattaisi turhaan jäädä vertailun ulkopuolelle ilman hankintalakiin kirjattua tarjousten täsmennysmahdollisuutta. Mistä siis on kyse, jos tarjousten parantaminen ei ole […]

Tehdäänkö itse vai ulkoistetaanko? – Tuotantotavan analyysi auttaa päättämään 

Tuotantotavan analyysi eli Make or Buy -analyysi tarkoittaa nimensä mukaisesti analyysiä sitä, kannattaako toiminto toteuttaa omin voimin vai teettää se kokonaan tai osittain ulkopuolisella toimijalla. Make or Buy -analyysin avulla pystymme kartoittamaan, mikä eri vaihtoehdoista on asiakkaan näkökulmasta kustannustehokkain – vaikuttavuutta unohtamatta.   Lähtökohtaisesti analyysi kannattaa toteuttaa jo heti hankinnan suunnittelun alkuvaiheessa. Analyysin avulla kartoitamme […]

Ajankohtainen oikeustapaus henkilötunnusten keräämisestä

KHO:2023:56 Tapauksen taustat Asuntoja vuokraava rekisterinpitäjä A Oy keräsi säännönmukaisesti vuokra-asunnoissa asuvien perheiden lasten henkilötunnuksia. A Oy määrättiin apulaistietosuojavaltuutetun päätöksellä 24.5.2021 saattamaan käsittelytoimensa lasten henkilötunnusten keräämisen osalta tietosuoja-asetuksen säännösten mukaisiksi. Rekisterinpitäjä määrättiin myös poistamaan keräämänsä lasten henkilötunnukset siltä osin kuin keräämiselle ei ollut asianmukaista perustetta.  A Oy valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka kumosikin edellä kerrotun apulaistietosuojavaltuutetun […]

ICT-hankintojen haasteita ratkova pelikirja on julkaistu 21.3.2023

Kuten tunnettua, tehdään ICT-hankintoja julkisella sektorilla Suomessa vuosittain miljardeilla euroilla. Valtiovarainministeriön ja Suomen Kuntaliiton yhdessä toteuttamassa Hankinta-Suomi-ohjelmassa on noin puolen vuoden ajan ratkottu myös ICT-hankintojen haasteita sekä työstetty ratkaisuja vaikuttavien ja taloudellisesti kestävien ICT-hankintojen aikaansaamiseksi. Yhteistyöprojektin tuotoksena julkaistun ICT-pelikirjan tavoitteena on, että hankintayksiköt tekisivät entistä toimivampia ja laadukkaampia hankintoja, joiden avulla pidetään myös yllä elinvoimaisia […]

Rakennusurakoiden julkinen hankinta – pari sanaa urakkaneuvotteluista

Teetkö urakkahankintoja? Vai oletko kenties rakennusalan toimija ja osallistut alan tarjouskilpailuihin? Rakennusurakat ovat tyypillisesti laajoja hankintakokonaisuuksia, joissa onnistuminen voi toisinaan olla kiven takana. Kun rakennusurakka kilpailutetaan hankintalain mukaisesti, on hyvin toivottavaa, että hankinnasta ei valitettaisi markkinaoikeuteen. Rakennusurakoiden osalta valitus johtaa todennäköisesti vähintäänkin urakan viivästymiseen ja pahimmillaan siihen, ettei urakkaa pystytä lainkaan toteuttamaan. Joissain tapauksissa kilpailuttaminen […]

Käyttöoikeussopimusta kannattaisi rohkeasti hyödyntää nykyistä enemmän – monestakin syystä 

Hilmassa vuoden 2022 aikana julkaistuista hankintailmoituksista vain vajaat 100 hankintaa toteutettiin käyttöoikeussopimuksena. Tilastoja tarkemmin tutkiessani totesin, että määrä oli pienempi kuin vuonna 2021. Miksi käyttöoikeussopimusta ei haluta tai uskalleta käyttää? Miksi hankintayksikkö päätyy kilpailuttamaan esimerkiksi joukkoliikennepalveluja ja koulu- ja päiväkotikuvauksia varmuuden vuoksi palveluhankintasopimuksina siitäkin huolimatta, että se joutuu ottamaan kaikkien sopijapuolten riskit kannettavakseen?    Käyttöoikeussopimus […]

Vuoden 2022 kiinnostavimmat oikeustapaukset, osa 1

PTCS:n Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi kokosi 10.11.2022 yhteen ennätykselliset noin 350 julkisten hankintojen ammattilaista sekä paikan päälle Clarioniin että etäyhteyksien päähän. Päivän ohjelmakattauksessa ruodittiin perinteiseen tapaan myös vuoden tärkeimpiä oikeustapauksia. Keskustelu panelistien välillä oli, kuten totuttua, hyvin tarkkanäköistä ja ammattitaitoista. Panelisteina toimivat tälläkin kertaa monelle jo tutut Pauliina Karinkanta PTCS:ltä, Anna Kuusniemi-Laine Castrén & Snellman Oy:stä […]

Vuoden kiinnostavimmat oikeustapaukset 2022, osa 2

PTCS:n Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi kokosi marraskuiseen Helsinkiin yli 300 julkisten hankintojen ammattilaista. Päivän ohjelmassa oli mukana myös perinteeksi muodostunut oikeustapauspaneeli. Panelisteina toimivat aiemmilta vuosilta tutut Pauliina Karinkanta PTCS:ltä, Anna Kuusniemi-Laine Castrén & Snellman Oy:stä ja Mika Pohjonen Frontia Asianajotoimisto Oy:stä.  MAO:H24/2022  Ensimmäisenä panelistit keskustelivat markkinaoikeuden ratkaisusta, jossa käsiteltiin hankintayksikön mahdollisuuksia tarkastaa soveltuvuusvaatimuksina käytettyjä referenssitietoja. Tarjoajalla […]

Allianssimallin ultralyhyt oppimäärä

Allianssimallista on puhuttu ja uutisoitu melko ahkerasti viime vuosien aikana. Välillä allianssimallista on esitetty kriittisiäkin näkökantoja, mutta niitä ovat toisaalta tasapainottaneet uutisoinnit siitä, miten allianssit ovat onnistuneet alittamaan asetetun budjetin tai ylittämään tavoitellun laatutason. Ks. esim. Tampereen Rantatunnelia koskeva uutinen, Tesoman hyvinvointipalvelua koskeva uutinen ja Infrahankkeiden kustannuslaskentajärjestelmää koskeva uutinen. Suomessa allianssimallia on hyödynnetty rakennusurakoiden, palveluiden […]

Tietoturvallisuus julkisissa hankinnoissa – suositus lausuntokierroksella 17.3.2023 saakka

Tiedonhakulautakunta on laatinut suosituksen tietoturvallisuuden huomioimisesta hankinnoissa. Suositusta on mahdollista kommentoida 17.3.2023 saakka oikeusministeriön ylläpitämässä ja tuottamassa lausuntopalvelu.fi-palvelussa. Suosituksen tarkoituksena on opastaa viranomaishankintayksiköitä hankintoihin liittyvien tietoturvallisuusvaatimusten määrittelyssä sekä niiden täyttymisen varmistamisessa. Suosituksen liitteissä on hankintoihin suositeltavia tietoturvallisuusvaatimuksia, joita viranomaiset voivat hyödyntää hankintasopimusten liitteinä. Julkisen hallinnon tiedonhallintalautakunta on monialaiseen asiantuntijayhteistyöhön perustuva valtiovarainministeriön yhteydessä toimiva viranomainen. Lue […]