Hankintojen jakaminen osiin vai suuret hankintakokonaisuudet?
”Nyt puhuu taksikuski”: Pienyritys suurten hankintojen pyörteissä
Viimeisessä HS:n kuukausiliitteessä 2.2.2013 oli hankkijoita puhutteleva artikkeli: ”Nyt puhuu taksikuski”. Haastattelussa kerrotaan yhden suomalaisen pienyrityksen selviämistarinasta, joka ei pääty hyvin. Yritys valmisti kouluihin ja päiväkoteihin kalusteita monessa sukupolvessa, kunnes hankintojen keskittäminen ja suuret hankintakokonaisuudet ajoivat yrityksen niin ahtaalle, että kilpailuihin ei enää ollut mahdollista tarjota.
Monesti tarjotaan ratkaisuksi: ”No voihan sitä tarjota alihankintaa tai konsortiota”, mutta haastattelusta ilmenee, että näitäkin yritettiin. Isojen yritysten prosessit eivät ilmeisesti sopineet yhteen pienen toimijan kanssa: ”Aikaisemmin Karvonen oli voinut toimittaa pulpetit ja tuolit yhteen kouluun tai vaikka vain yhteen luokkaan, mutta nyt sen olisi pitänyt kalustaa koko koulu. Muuten ei päässyt edes tarjouskilpailun lähtöviivalle. Niin laajoja tuotevalikoimia oli kuitenkin vain suurimmilla firmoilla…”
Jutussa myös listataan monia muita tuotantoaloja, jotka ovat Suomessa ennen kukoistaneet, mutta tuotanto on tänä päivänä loppunut kokonaan. Joukossa myös kännykät. Asia on varsin ajankohtainen, kun muutoinkin uutisissa ovat päivittäin esillä vaikeat kysymykset esim. telakkatuista ja siitä millaiseen yritystoimintaan valtion pitäisi satsata ja miten. Hankintojen keskittymiseen liittyviä ongelmia sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa on pohdittu myös TEM:n raportissa 24/2012.
Hankkijoiden käytännön ongelmana ovat: säästöä pitää saada ja resursseja on liian vähän hoitaa perustyötkään. Jos hankintakokonaisuuksia jaetaan ja sallitaan osahankinnat, se tarkoittaa välittömästi (ja runsaasti) lisätyötä. Ilman strategista päätöstä tällaiseen muutokseen ei olekaan mitään edellytyksiä. Tähän asti keskittäminen ja siitä saatavat säästöt ovat olleet hankintastrategiakeskustelun ytimessä.
Keskittämistäkin on toki kahdenlaista: kilpailuttamistyön keskittäminen esim. yhteishankintayksiköille ja hankintasopimuksen keskittäminen yhdelle toimittajalle.
Direktiiviuudistuksen luonnoksessa (komission versio v.2011 löytyy lainsäädäntöä -sivultamme) asia on ollut voimakkaasti esillä ja ehdotukseen sisältyy artikla, joka edellyttäisi jakamaan kaikki yli 500.000 euron hankinnat osiin. Tällä uudella artiklalla pyritään siis ratkaisemaan liian suurten hankintakokonaisuuksien aiheuttamia ongelmia. Lienee kysymysmerkki, onko pakottava osiin jakaminen toimiva ratkaisu. Sinällään on tietenkin ilahduttavaa, että Brysselissä pohditaan samoja ongelmia kuin täällä K. Karvosen vuoksi.
Päivän keskustelussa on jatkuvasti esillä myös ilmaisu: laiton valtiontuki. Kun hankinnat kilpailutetaan, lähtökohtaisesti ei ole kyse laittomasta valtiontuesta. Hankintojen jakaminen osiin ja näin pienyritysten mahdollisuuksien parantaminen ei siis ole mitenkään lainvastaista, vaan nimenomaan direktiivien ja myös direktiiviuudistuksenkin keskeisiä tavoitteita. Kunhan kilpailutetaan eli annetaan kaikille mahdollisuus osallistua, eikä ketään suosita tai syrjitä.
Lopuksi on tietenkin vielä painotettava sitä itsestään selvyyttä, että hankintojen jakaminen ja siitä aiheutuvat seuraukset eivät ole mitenkään yksinkertainen kokonaisuus. Monella toimialalla osiin jakaminen ja osien hankkiminen saattaa nostaa kokonaiskustannuksia todella huomattavasti, jolloin budjettikysymykset saattavat muodostua mahdottomiksi.
Kokonaisuuden tarjoaminen mahdollistaa joillain tuote- tai palvelumarkkinoilla sen, että huonomminkin tuottavat osat pystytään hinnoittelemaan edullisiksi, kun volyymituotteiden menekki kattaa tappiot. Joten, vaikka keskustelunavaus onkin tässä ehkä hieman johdatteleva, esitän itse ensimmäisen vastalauseen.
Hankintaterveisin, Pilvi Takala