PTCServices Oy avusti Suomen ilmailuopistoa vaativassa lentokonehankinnassa

Julkiset hankinnat ovat usein hyvin haastavia monestakin syystä. Hankinnan kohde voi jo itsessään ollaan määritysten kannalta monimutkainen, ja vaikeuskerrointa lisää se, että monimutkainen hankinta tulee toteuttaa hankintalain mukaisella menettelyllä. Aina hankinnan kohdetta ei pystytä etukäteen edes määrittelemään, vaikka yritettäisiinkin. Tällöin neuvottelumenettely on paitsi tehokas työkalu, käytännössä myös välttämättömyys onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Neuvottelumenettely mahdollistaa aidon vuoropuhelun […]

Sähköinen huutokauppa on erittäin tehokas kilpailutustapa

Sähköisen huutokaupan avulla voidaan maksimoida tehokkuus sekä taloudellisesta että resurssien jakamisen näkökulmasta. Sähköinen huutokauppa auttaa löytämään tarkoituksenmukaisen hinnan ja kohdentamaan resurssin eli huutokaupan kohteen toimijalle, joka arvostaa sitä eniten. Sähköinen huutokauppa on julkisissa hankinnoissa vielä melko vähän käytetty kilpailutustekniikka, vaikka huutokauppaa kaupankäynnin menetelmänä on hyödynnetty jo vuosituhansien ajan. Yksi varhaisimmista tunnetuista huutokaupoista käytiin jo vuonna […]

Kolmansista maista tulevien tarjoajien ja tuotteiden kohtelu tarjouskilpailussa 

Mitä, jos tarjouskilpailuun osallistuu kolmannesta maasta tuleva tarjoaja? Pitääkö hankintayksikön kohdella tällaista tarjoajaa yhdenvertaisesti muiden tarjoajien kanssa? Vai voiko hankintayksikkö vain sulkea tällaisen tarjoajan pois tarjouskilpailusta?   Näihin kysymyksiin liittyen Euroopan komissio on julkaissut toukokuussa 2025 ohjeistusta kolmansista maista tulevien tarjoajien kohtelusta kysymysten ja vastausten muodossa. Ohjeistuksen taustalla on Euroopan unionin tuomioistuimen (EUTI) antamista ratkaisuista C-652/22, […]

Tarjoajan vaikuttamismahdollisuudet markkinakartoituksessa – Hankintalakiin tulossa muutoksia

Hankintalain (osa)uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026. Uudistuksessa painotetaan muun muassa markkinakartoitusta, joka tulee pakolliseksi yli 10 M€ hankinnoissa. Markkinakartoituksella on merkitystä erityisesti hankinnan jakamisen perusteluna sekä tilanteessa, jossa tarjouksia on saatu vain yksi. Osaamistaso vaihtelee joten, jos hankintayksiköllä ei ole aiempaa kokemusta suunnitteilla olevasta hankinnasta, tulee hankintaprosessi luonnollisesti olemaan haasteellinen erityisesti substanssin, hinnoittelu- ja […]

Ranskalaisia huutokauppoja!

Kirjoitus on laadittu yhteistyössä PTCS:n asiakkaan kanssa Ranskalainen urakka ja sen hyödyt Ranskalainen urakka, joka tunnetaan myös nimellä käänteinen kilpailutus, on kilpailutusmenetelmä, joka sai alkunsa Ranskassa 1800-luvun lopulla. Menetelmässä asetetaan kiinteä hinta määritetylle työlle, ja tilaaja valitsee parhaan tarjouksen laadun perusteella. Ranskalaista urakkaa käytetään Suomessa verrattain vähän, vaikka sen hyödyt ovat ilmeisiä tilanteessa, jossa    […]

Vertailuperusteiden huolellinen määrittely takaa onnistuneen julkisen hankinnan

Julkisten hankintojen kilpailutuksissa onnistuminen edellyttää hankintayksiköiltä tarkkaan harkittuja tarjousten vertailuperusteita. Toivotun lopputuloksen takaamiseksi asetetut tarjousten vertailuperusteet eivät ainoastaan helpota tarjoajien arviointia, vaan myös varmistavat, että hankintayksikkö saa parhaan mahdollisen vastineen rahalleen. Hankintayksiköllä voi olla useita erilaisia visioita siitä, millaisia vertailuperusteita hankinnassa kannattaisi käyttää. Mutta mistä lähteä liikkeelle ja mitä asioita kannattaa huomioida ennen kuin hankinnan […]

Muutoksia tarjouskilpailuun osallistumisen sääntelyyn – tavoitteena listätä tarjousten määrää

Julkisen hankinnan tarjouskilpailuun on mahdollista osallistua joko yksin tai yhdessä muiden toimittajien kanssa. Hankintalain uudistamista koskevassa työryhmämietinnössä on pyritty selkeyttämään erilaisten kokoonpanojen hyödyntämistä koskevaa sääntelyä ja tätä kautta lisäämään tarjoamisen mahdollisuuksia. Hankintayksiköille lisää keinoja lisätä tarjoajien määrää Työryhmämietinnössä esitetään useita keinoja, joiden avulla hankintayksiköt voivat lisätä tarjoamisen mahdollisuuksia. Tällaisia keinoja ovat (tietyin edellytyksin) muun muassa […]

Vuoden ensimmäinen uutiskirjeemme julkisten hankintojen maailmasta on ilmestynyt

Uutiskirjeessä on muun muassa kattava kooste työryhmän muutosehdotuksista hankintalakiin ja erityisalojen hankintalakiin. Lisäksi aiheina ovat sidosyksiköille ehdotettu 10 %:n vähimmäisomistusvaatimus, tarkennukset puolustusta ja turvallisuutta koskeviin lakeihin, tekoälyasetus ja sen velvoitteiden voimaantulo sekä tilaajavastuulain velvoitteet julkisissa hankinnoissa.  Käy tutustumassa uusimpaan uutiskirjeeseemme. Noin 7 kertaa vuodessa ilmestyvän PTCSUutiskirjeen sekä myös kuukausittain lähettävän PTCSKoulutusuutiset voit tilata täyttämällä tilauslomakkeen. Halutessasi voit peruuttaa toisen tai molemmat […]

Hankintalakityöryhmä ehdottaa tarkennuksia huoltovarmuutta ja turvallisuutta koskeviin lakeihin

Direktiivi 2014/24/EU on jossain mielessä, George R.R. Martinia soveltaen, kesän lapsia. Tämä ei kuitenkaan ole aina estänyt huoltovarmuuden ja turvallisuuden huomioimista julkisissa hankinnoissa. Puolustus- ja turvallisuuslaki eli putu-laki antaa hieman enemmän mahdollisuuksia huomioida turvallisuuteen- ja huoltovarmuuteen liittyviä tekijöitä. Sen myötä kaikkein ”kovimmat” turvallisuushankinnat on voitu tehdä salaisina hankintoina tai seut 346 artiklan perusteella ilman hankintalakien […]

Kilpailu- ja kuluttajaviraston rooli suorahankintojen valvonnassa ja suorahankintailmoituksen hyödyt

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) valvoo hankintalain noudattamista. Julkisten hankintojen lainmukaisuuden valvonta painottuu erityisesti suorahankintojen laillisuuden varmistamiseen. Miten KKV käytännössä toimii suorahankintoja valvoessaan? Entä mitä keinoja on saattaa asia vireille KKV:ssä, jos epäilee, että kilpailutuksessa on toimittu hankintalain vastaisesti? Mitä hyötyä suorahankinnasta julkaistavasta suorahankintailmoituksesta on? KKV:n tehtäviin kuuluu julkisten hankintojen valvominen ja ennen kaikkea suorahankintojen valvonta. […]

PTCS:n julkisten hankintojen koulutukset ylläpitävät ja kehittävät hankintatiimisi osaamista

PTCServices Oy Suomen johtava julkisten hankintojen asiantuntijatoimisto ja kouluttaja. Meillä työskentelee runsaat 20 osaavaa julkisten hankintojen huippuosaajaa, joista osa toimii myös kouluttajina. Koulutuskalenteristamme löytyy laaja kattaus avoimia koulutuksia Koulutuskalenteristamme löydät erilaisia julkisten hankintojen koulutuksia ja webinaareja niin hankintojen maailmassa aloitteleville kuin jo kokeneille konkareillekin. Valikoimastamme löytyy muun muassa julkisen hankintojen prosessia ja periaatteita kattavasti avaava […]

Vastuullisuus ja kestävä kehitys valtaavat alaa – EU:n uusimmat asetukset ja direktiivit koskevat myös julkisia hankintoja

Vastuullisuudesta ja kestävästä liiketoiminnasta puhutaan tällä hetkellä paljon myös julkisissa hankinnoissa. Vastuullisuuskriteerit eivät ole enää niin sanotusti ylimääräisiä tai toissijaisia perusteita, vaan vastuullisuusvelvoitteet ja vastuullisuuteen liittyvät kysymykset ovat tulleet osaksi hankintayksiköiden arkea. Kestävissä hankinnoissa toteutuvat kestävän kehityksen kolme keskeistä teemaa: ekologinen (environmental), sosiaalinen (social) ja taloudellinen kestävyys (governance) (ESG). ESG-kriteerit ovat tapa mitata ja arvioida […]