Riittävä oma palvelutuotanto hyvinvointialueilla

Sote-uudistuksen myötä järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta on nyt siirtynyt kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä hyvinvointialueille. Hyvinvointialueet voivat entiseen tapaan tarvittaessa täydentää omaa sote-palvelutuotantoaan ostopalveluilla tai palveluseteleillä. Sote-järjestämislain mukaan hyvinvointialueen oman sote-palvelutuotannon on kuitenkin erilaisten riskien välttämiseksi oltava riittävää. Käytännössä riittävä oma palvelutuotanto tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että osa palveluista hyvinvointialueen on tuotettava itse. Epäselvyyttä ja kysymyksiä on […]

Sote-alan sidosyksiköiden ulosmyyntirajat muuttuivat 1.1.2023

Alun perin sote-alan sidosyksiköiden ulosmyyntirajojen uudistuksen oli tarkoitus tulla voimaan jo vuosi sitten. Koska hyvinvointialueuudistusta valmisteltiin samaan aikaan, haluttiin kunnille ja muille sote-alan toimijoille kuitenkin antaa lisäaikaa sopeuttaa toimintojaan hyvinvointialueisiin siirtymiseksi. Mitä nyt voimaan tullut uudistus käytännössä tarkoittaa ja mikä on muuttunut?  Kiristyksiä ulosmyyntirajoihin Hankintalain 15 §:n mukaan sidosyksikön on harjoitettava liiketoimintaansa siihen määräysvaltaa käyttävien hankintayksiköiden […]

Hyvinvointialueille siirtyneiden sote-palveluiden kilpailutukseen tarvitaan resursseja ja osaamista

Hyvinvointialueet ovat suunnitellusti aloittaneet toimintansa tämän vuoden alussa ja sote-uudistus on siltä osin saatu maaliin. Mutta nyt varsinainen työ vasta alkaa. Yksi isoista haasteista on palvelujen järjestämiseen liittyvien hankintojen ja kilpailutusten siirtyminen hyvinvointialueiden vastuulle. Mitä haasteiden taklaaminen edellyttää esimerkiksi juuri sote-palveluhankintojen osalta?   Valtioneuvoston viime vuoden loppupuolella julkaisemassa tiedotteessa kehotettiin kaikkia osapuolia vielä varmistamaan, että hyvinvointialueiden […]

Sote-uudistus tulee. Oletko valmis?

Sote-uudistus on ollut tapetilla jo pitkään. Niin pitkään, että aiheeseen ehti kenties jo hiukan leipääntyä. Nyt on kuitenkin täysi tohina päällä ja kentällä kuulee usein kysymyksen ”Sote-uudistus tulee. Olemmeko valmiita?”  Aikataulu on totta toisiaan niin tiukka, että hirvittää ja tuskin kukaan uskaltaa vastata kysymykseen myöntävästi. Valmisteluja on toki tehty, mutta käytännössä aikaa seuraavien vaiheiden toteuttamiseen on […]

Sote-uudistus tulee. Tiedätkö, mitkä sopimukset ja omaisuuserät siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille?

Sote-uudistus tulee voimaan vuoden 2023 alusta alkaen. Uudistusta koskeva lakipaketti hyväksyttiin eduskunnassa kesällä 2021. Uudistuksen myötä kunnilta hyvinvointialueille siirtyvät myös sote-sopimukset ja toimitilat, osa henkilöstöstä ja sote-palveluiden tuottamiseen liittyvien yhtiöiden osakkeet. Tässä blogissa olemme avanneet olennaisimpia omaisuuseriä, jotka voimaanpanolain (616/2021) mukaan tulevat siirtymään kunnilta uusille hyvinvointialueille. Kunnilla on kartoitettavanaan tällä hetkellä valtava määrä siirtyviä sopimuksia […]

Sote-uudistus tulee. Hyvinvointialueelle siirtyvät sopimukset ja niiden muuttaminen.

Kesällä 2021 voimaan tulleen voimaanpanolain mukaan kuntien sote- ja pelastustoimen järjestämiseen liittyvät sopimukset siirtyvät hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueet tulevat silloin kuntien sijaan sopimusten osapuoliksi. Tällöin myös sopimusten mukaiset oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät hyvinvointialueille. Kuntien on annettava hyvinvointialueille selvitys siirtyvistä sopimuksista viimeistään 28.2.2022. Kunnissa ja sairaanhoitopiireissä onkin parhaillaan meneillään valtava työ erilaisten sopimusten kartoittamisessa. Hyvinvointialueen aluevaltuusto […]

Sote-sektorilla toimivien sidosyksiköiden ulosmyyntirajoitusten voimassaololle lisäaikaa

Tiesitkö, että hankintalakiin tehtiin muutos tammikuun alussa? Muutos saattoi helposti jäädä huomaamatta, sillä oikeastaan mikään ei vielä oikeastaan muuttunut, vaan muutoksella lykättiin varsinaisen muutoksen voimaantuloa. Muutos koskee sote-alalla toimivien sidosyksiköiden ulosmyyntioikeutta eli oikeutta myydä tuotteitaan ja palveluitaan muille kuin määräysvaltaa käyttäville hankintayksiköille.  Yleinen rajoitus ulosmyyntioikeudelle on viisi prosenttia sidosyksikön liiketoiminnasta ja korkeintaan 500 000 euroa. Sote-alan sidosyksiköille on kuitenkin määrätty siirtymäajan rajoitukseksi kymmenen prosenttia, eikä euromääräistä rajaa ole laisinkaan.  Vuonna 2017 voimaan tulleeseen hankintalain kokonaisuudistukseen […]

Sote-uudistus ja hankintalain soveltaminen – kiperiä kysymyksiä ja vastauksia

Kuten tiedämme, on hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2023 alussa. Uudistusta koskeva lakipaketti hyväksyttiin eduskunnassa kesällä 2021. Uudistuksen myötä kunnilta hyvinvointialueille siirtyvät muun ohella sote-sopimukset ja toimitilat, tietty henkilöstö ja sote-palveluiden tuottamiseen liittyvien yhtiöiden osakkeet. Kuntien kartoitettavana on tällä hetkellä valtava määrä erilaisia siirtyviä sopimuksia ja muuta omaisuutta. Kuntien on annettava hyvinvointialueille selvitys siirtyvistä omaisuuseristä viimeistään 28.2.2022. Hyvinvointialueiden […]