Suorahankinnat ja muutokset sopimuksiin tapetilla – onko syytä huoleen?

Hankintayksiköiden tekemät suorahankinnat ja hankintasopimusten muutokset ovat viime aikoina herättäneet runsaasti keskustelua. Muun muassa MOT ja A-Studio ovat käsitelleet niitä kriittiseen sävyyn ja aiheesta on keskusteltu sosiaalisessa mediassa vilkkaasti. Koronaviruspandemia on omalta osaltaan aiheuttanut lisää tilanteita, joissa suorahankintaa tai hankintasopimuksen muuttamista on harkittava. Tätä olemme aiemmin käsitelleet tarkemmin blogissa Suorahankintaa korona-aikaan – kilpailu- ja kuluttajaviraston esitysten opit. Missä nyt mennään suorahankintojen ja sopimusmuutosten suhteen ja uskaltaako tässä enää tehdä niitä ollenkaan?

Mitä kannattaa huomioida suorahankintoja ja sopimusmuutoksia suunnitellessa?

Hyvänä uutisena varsinkin kokeneemmalle hankkijalle on se, että suorahankintoja ja sopimusmuutoksia koskeva lainsäädäntö ei ole yllättävästi ja ikään kuin salaa muuttunut. Tutut periaatteet ja hankintalain mukaiset edellytykset ovat siis edelleen voimassa. Mediahuomiossa on näkemykseni mukaan kyseessä se, että vanhojen tuttujen sääntöjen vastaiset suorahankinnat ja hankintasopimusten muutokset ovat nousseet valokeilaan. Toisin sanoen hyvin, laadukkaasti ja ennen kaikkea hankintalain mukaisesti tehdyt suorahankinnat ja sopimusmuutokset ovat edelleen laillisia ja hyväksyttäviä. Suorahankintoja ja sopimusmuutoksia saa ja voi siis edelleen tehdä hankintalainsäädännön edellytysten täyttyessä.

Erityistä huomiota tulee kuitenkin kiinnittää kunkin suorahankinnan ja sopimusmuutoksen tapauskohtaiseen arviointiin. Hankintalainsäädännön mukaisen edellytyksen olemassaolo on varmistettava yhteistyössä substanssiasiantuntijoiden kanssa ja dokumentoitava sekä perusteltava riittävästi. Suorahankinta- tai sopimusmuutospäätöksen perusteluun onkin syytä kiinnittää erityistä huomiota. Tutustu myös blogeihimme Suorahankinta – uhka vai mahdollisuus? sekä Kilpailuttamisvelvollisuuden laiminlyönti johtaa laittomaan suorahankintaan. Hankintayksikön kannalta on todella ikävää, jos edellytysten täyttymistä on punnittu ja perusteet löydetty, mutta perustelut eivät ole kuitenkaan päätyneet hankintapäätökseen tai suorahankintailmoitukseen. Tällöin perusteltukin suorahankinta tai sopimusmuutos voi näyttäytyä negatiivisessa valossa, ja aivan turhaan.

 

Tuottavatko suorahankinnat tai hankintasopimuksen muuttaminen päänvaivaa? PTCS:ltä saat apua.

Kun suorahankinta tai muutos hankintasopimukseen päädytään tekemään, täytyy ratkaisun perusteet siis ehdottomasti selvittää ja tuoda esiin asianmukaisesti. Tässä me autamme mielellämme. Jos tarvitset apua ja neuvoja suorahankintaa pohtiessasi tai muissa julkisiin hankintoihin liittyvissä asioissa, ota yhteyttä Laura Mäkeen.

Kurssikalenteristamme löydät myös erilaisia julkisten hankintojen koulutuksia

Lisää työkaluja nimenomaan suorahankintojen ja sopimusmuutosten toteuttamiseen ja edellytysten arviointiin saat 25.5.2021 klo 9–16  järjestettävästä Suorahankinnat ja olennaiset sopimusmuutokset -koulutuksesta. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan.


Tags: HankintasopimusJulkiset hankinnatsopimusmuutoksetsuorahankinnat

Arkisto: Suorahankinnat ja muutokset sopimuksiin tapetilla – onko syytä huoleen?