Suorahankinta – uhka vai mahdollisuus?

Julkisten hankintojen parissa työskenteleville termi suoranhankinta on varmaankin tullut silloin tällöin vastaan. Käytännössä se on poikkeus, jota voidaan soveltaa äärimmäisen harvoin. Onko hankintayksiköllä oikeastaan koskaan mahdollisuutta tehdä suorahankintaa?

Suorahankintamenettelyn edellytykset

Suorahankinta on määritelty hankintalain 40 §:ssä hankintamenettelyksi, jossa ei julkaista hankintailmoitusta vaan hankintayksikkö kutsuu yhden tai useamman mahdollisen toimittajan neuvottelemaan hankintasopimuksen ehdoista. Varsinkin tarjoajien näkökulmasta ero muihin hankintamenettelyihin on hyvin merkittävä, koska suorahankinta menettelyä käytettäessä heiltä puuttuu ”vapaa” mahdollisuus edes harkita tarjouskilpailuun osallistumista. Voitaisiinkin sanoa, että suorahankinta on hankintalain tarkoittaman avoimuuden periaatteen vastainen menettely. Samalla suorahankinta on myös hankintalain kilpailuttamisvelvoitteesta poikkeava menettely, sillä kilpailun aikaansaaminen luonnollisesti perustuu nimenomaan siihen, että suunnitteilla olevista hankinnoista ilmoitetaan avoimesti.

Myös Euroopan Unionin tuomioistuimen suorahankintoja koskevan linjauksen mukaan suorahankinnan poikkeuksellisuudesta johtuen sen käyttöä tulee arvioida suppeasti. Tästä ns. suorahankinnan suppeasta tulkinnasta onkin muodostunut hallitseva tulkintaohje suorahankintatilanteiden arvioimiseen. Suorahankinta saattaa tuntua tilaajasta tarkoituksenmukaiselta ja helpolta tavalta toteuttaa hankinta, mutta varsinkin tarjoajien näkökulmasta suorahankinta on, kuten todettu, vastoin hankintalain ”perusajatusta” kilpailutusten avoimuudesta.

Edellä mainituista syistä onkin ymmärrettävää, että suorahankinnan käyttö on rajattu hankintalain 40 §:ssä ja 41 §:ssä kuvattuihin poikkeuksellisiin tilanteisiin. Tarvittaessa hankintayksikön täytyy pystyä esittämään em. pykäliin pohjautuvat perustelut sille, miksi hankinta on tehty suorahankintana.

KKV:n rooli hankintojen valvojana

Hankintalain uudistuksessa Suomessa vuonna 2017 määriteltiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) rooli hankintojen valvojana. Lain mukaan KKV valvoo hankintalain noudattamista kokonaisvaltaisesti. Käytännössä KKV joutuu kuitenkin pääasiassa puuttumaan hankintayksiköiden tekemien suorahankintojen laillisuuteen. KKV:n rooli ei kuitenkaan ole hakea muutosta tapahtuneisiin virheisiin tarjoajien tai muiden asianosaisten puolesta.

KKV on sille määritellyn roolinroolinsa mukaisesti ottanut kantaa suorahankintoihin ja antanut niistä omia valvontaratkaisujaan. Muun muassa KKV:n ratkaisussa Dro KKV/987/14.00.60/2018 todettiin, että uuden kaksikerroksisen väistötilarakennuksen suorahankinnalle ei ole ollut hankintalain mukaisia perusteita.

Esimerkkejä oikeustapauksista

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa (KHO:2019:10) oli arvioitavana hankintayksikön tekemä suorahankintana tekemä potilastietojärjestelmän laajennus siirtymäkauden ajaksi ennen sote-uudistuksen voimaantuloa. Yritys x oli alun perin valittanut hankinnan perusteista markkinaoikeudelle, koska se katsoi, että sillä olisi ollut edellytykset osallistua tarjouskilpailuun, jos hankintaa ei olisi tehty suorahankintana. MAO oli päätynyt omassa ratkaisussaan siihen, että hankintayksikkö oli menetellyt julkisia hankintoja koskevien säännösten vastaisesti eli edellytyksiä suorahankinnalle ei ole ollut. Hankintayksikkö puolestaan valitti ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO hylkäsi valituksen, koska mahdollinen sekin katsoi, että sote-uudistus ja sen aikataulun epävarmuus eivät täyttäneet suorahankinnan edellytyksiä.

KKV:n markkinaoikeuden ratkaistavaksi viemässä tapauksessa (MAO:64/19) oli kyse hankintayksikön edunvalvonta-, seutuyhteistyö-, viestintä- ja elinvoimapalveluista, jotka se oli ostanut suorahankintana. sidosyksiköltä. Näin ollen hankintayksikkö ei kilpailuttanut hankintaa. Hankintayksikkö vetosi myös siihen, että kyse on tutkimus- ja kehittämispalveluista, jotka jäävät hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle. KKV:n hankintojen valvontavastuuseen perustuen tapauksesta tehdyn selvityksen mukaan sidosyksiköksi väitetyn X Oy:n omistajina oli myös yksityisiä yrityksiä. Virasto korosti, ettei sidosyksikössä saa olla muiden kuin hankintayksikön pääomaa. Tällä perusteella KKV katsoi, että hankintayksikön tekemä suorahankinta oli perusteeton ja siirsi tapauksen MAO:n käsittelyyn.

Vaikka suorahankinta voi vaikuttaa hankintayksikön kannalta helpolta ja aikaa säästävältä menettelyltä, on hankintayksikön erittäin tärkeää varmistaa ennen suorahankintaan päätymistään, että suorahankinnalle on olemassa hankintalain mukainen peruste. Kuten edellä läpikäydyistä ratkaisusta ilmenee, suorahankintoja tulkitaan tiukasti.

Jos suorahankintoja koskevat oikeustapaukset kiinnostavat, kannattaa tutustua PTCS:n JulkiSet-palveluun. Noin 700 oikeustapauslyhennelmän joukosta löydät tärkeimmät suorahankintaratkaisut sekä muut merkittävimmät ratkaisut hankintoja koskevasta oikeuskäytännöstä.

Tekstin ovat kirjoittaneet asiantuntija Juho Lehtoviita ja PTCS:llä harjoittelijana oleva Emilia Ala-Maakala.

PTCS:n järjestää 3.12. webinaarin suorahankinnoista

Suorahankintoja pidetään edelleenkin siis poikkeuksena ja hankintayksiköllä on oltava selkeät perusteet suorahankinnalle. Suorahankintoihin liittyvästä lainsäädännöstä ja sen tulkinnasta kertoo asiantuntija Juho Lehtoviita 03.12. järjestettävässä webinaarissamme Suorahankinnat Cloudiassa. Kuulet myös,
miten suorahankinta toteutetaan Cloudia Kilpailutus -ympäristössä. Ilmoittaudu mukaan!


Tags: Julkiset hankinnatkkvmenettelytsuorahankinta

Arkisto: Suorahankinta – uhka vai mahdollisuus?