Avoin sopimusjärjestely sote-hankinnoissa – tutustu oppaseen

Jos termi sote-palveluiden avoin sopimusjärjestely ei ole sinulle vielä tuttu, saattavat dynaaminen puitejärjestely tai dynaaminen toimittajarekisteri kuulostaa tutummilta. Erityisesti sote-palveluhankintojen osalta nämä ovat toimineet pohjana avoimen sopimusmallin kehittämiselle. 

Avoin sopimusjärjestely tarkoittaa sosiaalipalveluiden hankinta- ja sopimusmallia, jonka on kehittänyt ja lanseerannut Keinon sote-palveluiden kehittäjäryhmä, jossa sain olla mukana. Avoimesta sopimusjärjestelystä on julkaistu juuri tuore opas. Tutustu oppaaseen ja sen liitteenä oleviin hankintamenettelyn kuvaukseen, hankintasopimusmalliin ja asiakaskohtaisen palvelusopimuksen malliin

Avoin sopimusjärjestely tarkoittaa mielestäni entistä parempaa keinovalikoimaa sosiaalipalvelujen hankintojen toteuttamiseen. Tiivistetysti voidaan sanoa, että puhutaan hankintamenettelystä, jonka avulla voidaan varmistaa, että markkinoilla tapahtuvat muutokset tulevat huomioiduksi mahdollisimman hyvin. Avointa sopimusjärjestelyä käytettäessä pystytään palveluja kehittämään tarpeen mukaan koko sopimuskauden ajan.

Aikoinaan vuonna 2018 olin edellisen kerran mukana kehittämässä ja miettimässä uudenlaisia toimintamalleja sote-palveluiden kilpailuttamiseen. Silloinkin toivoin, että uusien toimintamallien myötä myös uudenlaiset hankintamenettelyt yleistyisivät nopeasti, koska myös hankintalakiin oli tuolloin juuri tehty tähän tähtääviä muutoksia. Muutosten tarkoituksena oli antaa hankintayksiköille mahdollisuus esimerkiksi sote-palveluhankintoja kilpailuttaessaan, käyttää parhaaksi katsomaansa menettelyä. Toki hankintalain periaatteet eli avoimuus, tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu ja suhteellisuus huomioiden.

Nyt taaksepäin katsoessani huomaan ilokseni, että hankintayksiköt ovat todellakin hyödyntäneet tuolloin uudistetun lain antamia mahdollisuuksia. Selkeimpiä esimerkkejä tästä ovat erilaisten dynaamiset hankintajärjestelmien käyttäminen. Tampereen kaupungin lastensuojelun sijaishuollon kilpailuttaminen on yksi ensimmäisistä palveluhankinnoista, jossa hinnan lisäksi vertailtiin myös laatua. Helsingin kaupungin samoihin aikoihin tekemässä lastensuojelupalveluiden kilpailutuksessa, hyödynnettiin dynaamista toimittajarekisteriä. Myös Oulun kaupunki käytti dynaamista hankintajärjestelmää lastensuojelupalveluiden tarjoajansa kilpailuttamisessa. Julkisten hankintojen neuvontayksikkö valitsi tuolloin 2018 Oulun kilpailutuksen vuoden taidokkaimmaksi hankinnaksi. Nämä esimerkit onnistuneista kilpailutuksista ovat kannustaneet työryhmäämme myös avoimen sopimusjärjestelyn mallien kehittämiseen.

Avoimen sopimusjärjestelyn vaiheet

Avoimen sopimusjärjestelyn ensimmäisessä vaiheessa perustetaan palvelutuottajarekisteri ja julkaistaan hankintailmoitus rekisterin perustamisesta. Jos sopimuskausi on määräaikainen, avataan palvelutuottajarekisteri sopimuskauden aikana uudella ilmoituksella. Tässä vaiheessa mukaan voidaan ottaa uusia palveluntuottajia ja mahdollisesti myös uusia palvelutasoja. Suurin ero tavanomaiseen puitejärjestelyyn on, että toimittajajoukkoa ei rajata vain tiettyihin toimittajiin koko sopimuskauden ajaksi.

Kuten dynaaminen hankintajärjestelmä (DPS), antaa myös avoin sopimusjärjestely mahdollisuuden sekä aiemmin kilpailutuksiin osallistuneille pk-yrityksille että kokonaan uusille yrityksille päästä mukaan palvelun toimittajaksi. Dynaamisesta hankintajärjestelmästä avoin sopimusjärjestely eroaa siinä, ei se ole koko ajan auki. Myöskään yksittäiset hankinnat eivät tule samalla tavoin kilpailutettavaksi dynaamiseen hankintajärjestelmään verrattuna. Tilausmenettely puolestaan toimii samaan tapaan kuin puitejärjestelyssä. Tutustu blogiimme puitejärjestelyn sitovuudesta. Kyseessä on siis tavallaan puitejärjestelyn ja dynaamisen hankintajärjestelmän yhdistelmä. Voisi sanoa, että se on eräänlainen hankintalain periaatteiden mukainen ”rusinat pullasta” -viritelmä, jossa on haluttu yhdistää kahden menettelyn parhaat puolet.

Vaikka avoin sopimusjärjestely saattaa kuulostaa monimutkaiselta, on se mielestäni ehdottomasti perehtymisen arvoinen menettely. Keinon sivuilta löydät kehittäjäryhmässä työstettyä materiaalia, jonka valmistelussa on huomioitu myös pilottihankinnoista saatuja kokemuksia.

Oli hienoa saada taas olla mukana kehittämässä uudenlaista hankintamenettelyä. Oppaaseen koottu materiaali ei ihan sellaisenaan sovellu kaikkiin sote-palveluihin, mutta toivottavasti se herättää ajatuksia ja innostaa kehittämään entistä parempia tapoja kilpailuttaa ja hankkia sekä sote- että muitakin palveluita.

Jos kaipaa lisätietoja ja neuvoja avoimen menettelyn käyttämisestä, voit olla yhteydessä tekstin kirjoittajaan PTCS:n Saila Eskolaan, joka on yksi kehitystyöryhmän asiantuntijoista.

PTCS kouluttaa ja avustaa julkisten hankintojen ammattilaisia

Tulemme järjestämään syksyllä koulutuksen sote-hankintojen kilpailuttamisesta. Seuraa koulutuskalenteriamme ja ilmoittaudu mukaan!

Meiltä voit myös pyytää tarjouksen, jos tarvitset osaavaa ja tehokasta apua sote- tai muiden julkisten hankintojesi kilpailuttamisessa. Ota yhteyttä Laura Mäkeen tai täytä tarjouspyyntölomake.

 

 

 

 


Tags: Avoin sopimusjärjestelyJulkiset hankinnatsote-hankinnat

Arkisto: Avoin sopimusjärjestely sote-hankinnoissa – tutustu oppaseen