Konsortiot ja ryhmittymät julkisessa hankinnassa
Hankintayksiköt tekevät nykyisin hankintojaan yhä suurempina kokonaisuuksina hallinnollisten kulujen pienentämisen toivossa. Yhä useammin toimittajalta edellytetään myös monien eri alojen osaamista. Jos yrityksen omat resurssit eivät yksistään riitä kiinnostavan hankinnan toteutukseen, kannattaa erityisesti pk-yritysten harkita tarjouksen tekemistä yhdessä muiden yritysten kanssa. Mitä yrityksen on hyvä tietää ja ymmärtää ryhmittymänä tarjomisesta julkisen hankinnan kilpailutuksessa?
Mikäli yritykselläsi ei ole aiempaa kokemusta tarjoamisesta julkisissa hankinnoissa tai haluat kerrata tarjoamiseen liittyviä perusasioita, kannattaa lukea myös blogikirjoituksemme Tarjoajana julkisten hankintojen ihmeellisessä maailmassa.
Milloin kannattaa tarjota ryhmittymänä?
Hankintalaki mahdollistaa tarjoajien osallistumisen tarjouskilpailuun konsortiona eli ryhmittymänä. Ryhmittymiä käytetään, koska niiden avulla yritys voi päästä sellaisen hankinnan toimittajaksi, johon sen oma osaaminen ja resurssit eivät yksin riitä. Tällaisissa tilanteissa ryhmittymän käyttö luo kilpailua. Mitä suurempi hankintamenettelyyn osallistuvien tarjoajien määrä on, sitä enemmän hinnoittelupainetta luodaan niille yrityksille, jotka kykenevät osallistumaan hankintaan itsenäisesti.
Lisäksi ryhmittymien avulla etenkin pk-yritykset voivat saada arvokkaita referenssejä, jotka voivat tulevissa hankkeissa mahdollistaa yrityksen osallistumisen tarjouskilpailuihin itsenäisesti. Erityisesti julkisissa hankinnoissa referenssihankkeita – eli aiempia, käsillä olevaa hankintaa vastaavia suorituksia – käytetään soveltuvuusvaatimuksena varmistamaan yrityksen kyky suoriutua hankinnan toteuttamisesta.
Sallittu tarjousyhteistyö vai kielletty tarjouskartelli?
Tarjousyhteistyö ei kuitenkaan ole rajoituksetta käytettävissä kaikissa tilanteissa. Vaikka tarjousyhteistyöllä parhaimmillaan on kilpailun kannalta positiivisia vaikutuksia, voi tarjousyhteistyö pahimmassa tapauksessa muodostua kielletyksi tarjouskartelliksi.
Erityisesti suurten, keskenään kilpailevien yritysten yhteistarjouksessa voi olla vaarana, että konsortiona tarjoaminen muodostaa kilpailulain 5 §:n mukaisen kielletyn kilpailunrajoituksen. Näin on erityisesti silloin, kun kunkin yrityksen kapasiteetti olisi yksinkin riittänyt tarjouksen tekemiseen. Eli ryhmittymään kuuluvat yritykset pystyisivät yksin ilman tarjousyhteistyötäkin täyttämään tarjouspyynnön vaatimukset ja osallistumaan hankintamenettelyyn itsenäisesti.
Pääsääntönä on, että ryhmittymänä tarjoaminen on sallittua silloin, kun yksikään ryhmittymän jäsenistä ei pysty suoriutumaan hankinnan toteuttamisesta itsenäisesti. Lisäksi, jotta kyse olisi sallitusta yhteistarjouksesta, tulee jokaisen ryhmittymään kuuluvan yrityksen osallistua hankintasopimuksen mukaisen työn suorittamiseen.
Yhteistarjouksen sallittavuuden arvioiminen
Yhteistarjouksen antamisen sallittavuutta tulee aina verrata kyseessä olevan hankintamenettelyn ehtoihin. Arvio on tehtävä tarjouskilpailukohtaisesti.
Ryhmittymänä tarjoaminen on lähtökohtaisesti kiellettyä kilpailulain 5 §:n nojalla, jos ryhmittymän jäsenet voisivat myös itsenäisesti osallistua tarjouskilpailuun. Toisaalta yhteistyö voidaan kuitenkin sallia kilpailulain 6 §:n nojalla, mikäli yhteistyöstä seuraava kilpailun rajoittumisen aiheuttama haitta on pienempi kuin yhteistyöstä saatavat hyödyt. Hyötyjen ja haittojen punninta edellyttää kuitenkin aina ryhmittymään kuuluvien yritysten yksityiskohtaista arviota kilpailulain 6 §:n edellytysten täyttymisestä. Kilpailulain 5 §:n mukaisen kilpailunrajoituksen määritelmän täyttävään yhteistoimintaan ei tule ryhtyä ilman yksityiskohtaista tehokkuuspuolustusanalyysiä (kilpailulain 6 §).
Kilpailulain huomioiminen ryhmittymän toiminnassa
Vaikka ryhmittymänä tarjoaminen olisi kilpailulain kannalta sallittua, eivät ryhmittymään osallistuvat yritykset voi vielä huokaista helpotuksesta. Ryhmittymän toiminnassa, kuten yritysten välisessä toiminnassa yleensäkin, pitää huomioida kilpailulain säännökset. Ryhmittymässä ei saa vaihtaa sellaisia yritysten sisäisiä tietoja, jotka eivät kuulu konsortion toimintaan tiettyyn hankintamenettelyyn osallistumisessa tai hankintasopimuksen toteuttamisessa. Esimerkiksi tietoja yhteistarjoukseen liittymättömien, muiden hankkeiden hinnoista, kustannuksista tai asiakkaista ei tule luovuttaa toisten ryhmittymän jäsenten tietoon.
Tekstin ovat kirjoittaneet OTM Tuukka Lappalainen ja OTK Saila Eskola.
Tarvitsetko apua julkisissa hankinnoissa?
Meiltä saat apua kaikissa julkisiin hankintoihin liittyvissä kysymyksissäsi. Lähetä meille viestiä info@ptcs.fi tai täytä yhteydenottolomake, niin olemme sinuun yhteydessä.