Asiakkaamme arvostavat laadukasta ja käytännönläheistä palveluamme

Toukokuussa toteutetun asiakastyytyväisyyskyselyn loistavat tulokset ylittivät odotuksemme. Kyselyyn vastanneista yli 95 % prosenttia oli sitä mieltä, että PTCS tarjoaa yli neljän tähden asiantuntijapalvelua (4,35)! Erityistä kiitosta saimme laadukkaasta ja käytännönläheisestä palvelusta sekä asiakaslähtöisestä ja mutkattomasta otteestamme toimeksiantojen hoidossa.

Tulosten perusteella pidämme erinomaisesti kiinni sovituista aikatauluista (4,46//5) ja vastaamme kysymyksiin ripeästi (4,43/5). Myös palveluiden laatu ja monipuolisuus vakuuttivat (4,51/5). Kaiken kaikkiaan palvelumme on asiakkaidemme mielestä välitöntä, joustavaa ja sujuvaa (4,52/5). Asiakkaamme myös mieluusti suosittelisivat meitä kollegoilleen (4,65/5), mikä on suuri luottamuksen osoitus asiakkailtamme meitä kohtaan.

Tyytyväisyyskyselyn tulokset heijastavat vahvasti PTCS:llä vuonna 2017 käynnistynyttä arvotyötä, jonka kautta yhtiömme arvoiksi vahvistettiin luotettava, arvostava ja oppiva. Kiitos erinomaisista tuloksista kuuluu ennen kaikkea asiantuntevalle ja asiakaslähtöiselle julkisten hankintojen huipputiimillemme” kiittelee PTCS:n toimitusjohtaja Saila Eskola. ”Jatkossa kartoitamme asiakastyytyväisyyttä vuosittain ja tavoitteenamme on pitää asiakastyytyväisyys vähintään nykyisellä tasolla”, hän lupaa.

Arvoimme 3 kpl 50 euron arvoisia lahjakortteja kyselyssä yhteystietonsa antaneiden kesken.

Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Kiitos kaikille vastanneille!

 

 


Tags: Asiakastyytyväisyyskysely

Arkisto: Asiakkaamme arvostavat laadukasta ja käytännönläheistä palveluamme