Hankintalaki uudistuu – haastateltavana MEP Sirpa Pietikäinen

Pietikäinen toimii varapuheenjohtajana IMCO:ssa (Internal Market and Consumer Protection) eli EU-parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnassa, joka vastasi hankintadirektiivien valmistelusta.

Uutta hankintalakia laaditaan Suomessa paraikaa. Aikaa työlle on tällä hetkellä vajaa kaksi vuotta; arviolta huhtikuussa 2016 meillä pitäisi olla uusi hankintalaki.

Sirpa Pietikäisen mukaan hankintalain kokonaisuudistuksen onnistuminen vaatii uusien sääntöjen lisäksi poliittisten arvojen huomioon ottamista ja konkreettista ohjausta. Hankintayksiköille tulisi ehdottomasti laatia hankintastrategiat, joissa määritellään selkeästi alueelliset ja kunnalliset tavoitteet hankintatoimelle.

Poliittinen päätöksenteko ja käytännön hankintatoimi jäävät liian usein kauas toisistaan. Hankintojen todellista merkitystä kansantaloudelle ei aina hahmoteta, mikä on ongelma:

"Julkisissa hankinnoissa liikkuu isompia asioita kuin äkkiä ajattelisi. Kyse ei ole vain satunnaisista laitehankinnoista, vaan suurista palvelukokonaisuuksista, joissa yhteiskunnan prioriteetteja laitetaan käytäntöön. Hankinnoissa liikkuu myös valtavat määrät yhteistä rahaa. Lähes 20% koko EU:n BKT:n arvosta liikkuu julkisten hankintojen kautta!"

Pietikäinen muistuttaa, että hankinnat voivat olla voimakas strateginen väline. Poliittiset johtajat ja hankintaviranomaiset on saatava samaan pöytään, jotta poliittiset ratkaisut voivat näkyä käytännössä. Politiikan pitäisi ilmetä hankintabudjeteissa ja hankintojen tuloksissa loppukäyttäjille.

"Jotta kilpailutusten ja hankintojen toteuttaminen olisi jatkossa vastuullista ja tavoitteellista toimintaa, kunkin hankintapolitiikasta vastaavan yksikön – kaupungin, valtion, maakunnan – tulee tehdä itselleen säännölliset hankintastrategiat. Siis strategiat siitä, minkälaisia yhteiskunnallisia valintoja, arvoja ja kriteereitä ne omilla hankinnoillaan pyrkivät toteuttamaan ja edistämään.

Strategiaan kuuluu myös palveluiden käyttäjien kuuleminen jo ennen kilpailutuksen käynnistämistä. Vastuu strategian tekemisestä ja seurannasta tulee olla poliittisilla päätöksentekijöillä, eikä vain pelkän budjetin ja yksikantaisen toimeksiannon saaneella virkamiehellä.

Jos siis kouluihin tilataan jatkossa puolalaisia vakuumipakattuja yliaikaisia perunoita, tai rakennusurakka annetaan työntekijän oikeuksia polkevalle yritykselle, syyllinen ei ole yksittäinen virkamies, vaan huonosti hoidettu hankintapolitiikka – josta vastaavat poliitikot."

Pietikäinen siis katsoo, että myös asiakkaiden ja hankintaviranomaisten pitäisi löytää saman pöydän ääreen. Hankinnoissa tulisi jatkossa ottaa entistä enemmän huomioon se, mitä asiakkaat todella tarvitsevat. Uuden direktiivin myötä Suomessa säädettävään hankintalakiin voidaan ottaa esimerkiksi pykälä, jossa säädetään, ettei sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa saa jatkossa vertailla pelkkää hintaa. Sen sijaan voitaisiin vertailla jopa pelkästään palvelujen korkeaa laatua – esim. jatkuvuutta, esteettömyyttä, saatavuutta ja kattavuutta, eri käyttäjäryhmien erityistarpeita, käyttäjien osallistumista ja vaikutusvallan lisäämistä tai innovointia.

Miksi hinnan painoarvo on sitten nykyään niin merkittävä ja mitä ongelmia hinnan liiallisesta painottamisesta on aiheutunut?

"Useasti on kuultu, että puhtaasti hintaperusteiseen kilpailutukseen olisi syypäänä EU ja sen hankintasäännökset, jotka joidenkin tarinoiden mukaan pakottavat hankkimaan palvelut ja hankinnat aina halvimman hinnan mukaan. Tuollainen tulkinta on väärä. EU:n aiempikin, nyt voimassa oleva lainsäädäntö, on aina antanut mahdollisuuden nostaa laatutekijät hinnan rinnalle.

Itse asiassa se on vaatinut kokonaistaloudellisuutta julkisten hankintojen perustaksi, mikä tarkoittaa sitä, että työllisyys- ja ympäristövaikutukset, sosiaalinen vastuu, laatutekijät sekä innovaatiot eivät ole vain mahdollisuus vaan suorastaan pakollista julkisissa hankinnoissa, siis jo tällä hetkellä.

Julkisten hankintojen kautta esimerkiksi ruokitaan suuri määrä suomalaisia päivässä. Monet koulut, hallintolaitokset ja sairaalat hankkivat lounasruuan kilpailuttamalla. Liian usein näissä kilpailutuksessa halvin hinta ratkaisee, jolloin pienyrittäjät kalpenevat suurten toimittajien rinnalla ja ruuan terveellisyys kärsii.

PK-sektorin toimintakyvyn turvaaminen onkin yksi keskeisimpiä tehtäviämme eurokriisistä ulospääsyä hakiessamme ja talouden vakautta rakentaessamme. Meiltä löytyy nyt jo, ikävä kyllä, esimerkkejä, joissa isot toimijat – olipa kyseessä sitten palvelusektori tai vaikkapa liikennepalvelut – voittavat hintapainotteiset kilpailutukset ja sen seurauksena ostavat pienemmät toimijat markkinoilta pois. Tämä ei ole kenenkään edun mukaista, ei yrittäjien eikä kansalaisten.

Suurimpia otsikoita on syntynyt silloin, kun vaikkapa ikäihmisten kotipalvelujen tai kouluruokailujen kilpailutus on johtanut aiempaa huonompaan palveluntasoon ja laadun selkeään huononemiseen. Näissä tapauksissa hankintaviranomainen on useimmiten perustellut tehtyjä hankintapäätöksiä puhtaasti taloudellisilla perusteilla, eli kilpailutus on tehty hintaperusteisesti, muut tekijät huomioimatta. Tällainen kilpailutus on huonoa hankintapolitiikkaa, jota ei tule hyväksyä.

Julkisten hankintojen kautta on kuitenkin mahdollista hankkia laatua. Pelkällä hinnalla kilpailuttamisen sijaan jatkossa on korostettava kokonaistaloudellista vaikutusta, eli tuotteen tai palvelun laatu on otettava paremmin huomioon. Myös ns. käänteinen kilpailutus on jatkossa nimenomaisesti sallittu: Sen sijaan, että hankintayksiköt ilmoittavat mitä hankkivat, ne ilmoittavat rahasumman, jolla ostavat. Jos tämä ilmoitus tehdään varhaisessa vaiheessa esim. ravintolapalveluiden hankinnassa, paikalliset ruuantuottajat saavat vapaat kädet yhdessä toimien, esimerkiksi tarjontarenkaan kautta, toimittaa ainekset karjalanpaistiin, juureskeittoon ja muilla paikallisilla ja luonnonmukaisilla aineksilla höystettyihin herkkuihin."

Herää kuitenkin kysymys, onko laatuun ja asiakkaan parempaan huomioimiseen varaa? Talouden tunnusmerkit eivät ennustele sitä, että hinnan painoarvo olisi käytännön hankintatoimessa ja budjeteissa mitenkään vähenemään päin. On mietittävä entistä tarkemmin, miten vähenevillä varoilla voitaisiin tuottaa parempaa laatua ja asiakkaan kannalta merkityksellisempiä palveluita. Tähän yhtälöön tarvitaan strategista ja innovatiivista ajattelua.

Eikä pidä unohtaa aikaperspektiiviä – nyt laaditaan hankintasäännöksiä tulevalle vuosikymmenelle. Uusissa hankintasäännöksissä pitäisikin jättää tilaa myös strategiselle muutokselle. Kymmenen vuoden päästä Suomi ja EU voivat näyttää hyvin erilaisilta kuin tänään.

Kiitos haastattelusta!

 

LISÄTIETOJA:

Sirpa Pietikäisen esittelysivu EU-parlamentin sivustolla:

EU-parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta IMCO (Internal Market and Consumer Protection), joka vastasi hankintadirektiivien valmistelusta:

Pietikäinen puhui hankintasäännösten uudistamisesta myös PTCS:n julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumissa 2013 otsikolla PK-yritysten aseman huomioiminen direktiiviuudistuksessa ja hankintadirektiivin valmistelun kuulumiset Brysselistä. Esitysmateriaalit löytyvät kokonaisuudessaan ajankohtaisfoorumin sivuilta:

Suomenkieliset versiot uudesta hankintadirektiivistä löydätte direktiivisivuiltamme:

 


Arkisto: Hankintalaki uudistuu – haastateltavana MEP Sirpa Pietikäinen